Mä tässä kerran ullakolle yksin kapusin
Ja sattumalta vanhan kaapin siellä aukaisin,
Mä sitä pengoin, mitä lienen oikein etsinyt,
Niin löysin vanhan olkihatun, siitä kerron nyt.
Sen pölystä kun puhdistin ja sitä kääntelin,
Ja ullakolle vanhan arkun päälle istahdin,
En aikaa tiedä, miten kauan siinä viivähdin,
Kun isoisän tarinaa mä hiljaa muistelin.

Ol' kerran pieni hattukauppa sivukadulla,
Niin pientä kauppaa nykyään et löydä todella,
Ja siihen puotiin isoisä kerran piipahti,
Hän kauan etsi, olkihatun viimeisen valitsi.
Vaan valinta se tuskin siinä aikaa vienyt ois,
Kas syy on toinen, hennonnut ei millään mennä pois,
Kun kerran katsoi myyjättären silmiin sinisiin,
Jo kaikki hatut ostanut hän kohta ois niin.

Näin kului aikaa sinisilmäin vuoksi tosiaan,
Nyt romanssi niin kaunis kohta puhkes kukkimaan,
Ja joka päivä iltaisin, kun kello tuli kuus,
Nähtiin eräs herrasmies ja olkihattu uus
Odottavan sulkemista pienen myymälän,
Ja kahden nuoren kulkevan luo puiston hämärän.
Ei kauniimmin tää satu pieni päättyä nyt voi,
Kun kera syksyn lehtien hääkellot heille soi.